Pari päivää Vantaan puolimaratonille

Viime viikon lauantaina oli Sipoonkorpi Trail Run ja siitä palautuminen on mennyt hyvin.
Pari päivää oli reidet aika jumissa, mutta eilen alkoi jo helpottaa.  Kävin eilen illalla vielä juoksemassa kevyen lenkin paljain jaloin.
Lämpötila oli lähtiessä n. 4 astetta plussan puolella ja alkuun asfaltti tuntuikin tosi kylmältä. Jalkojen lämpenemiseen meni n. 10 min, niin sitten alkoi tuntuma olla taas normaali.
Juoksu meni yllättävän kevyesti ja huomasin sellaisen asian, kun  polkujuoksussa käyttää enemmän reisiä ja vaikka ne olivat vielä  vähän jumissa, niin asfaltilla juoksuun niillä ei ole niin suurta vaikutusta.
Toisaalta reidet saivat sen palauttavan treenin, joten tänään ei tunnu reisissä mitään jumitusta.
Samalla vakuutuin siitä, että aion yrittää parin päivän päästä juosta puolimaratonin paljain jaloin.
Huomasin myös, että asfaltilla paljain jaloin juoksun rasitus kohdistuu niin paljon enemmän pohkeille ja jalkaterille, että reisillä ei ole kovin paljon käyttöä. Reidet tuntuivat aika kylmiltä juoksun aikana ja mietin, että pitääkö jatkoa ajatellen laittaa vaikka jotkin juoksushortsit trikoiden päälle reisiä lämmittämään.
Nyt on enää jäljellä kevyt hiilaritankkaus ja pientä venyttelyä.
Tänään tuli postissa vihdoinkin tilaamani Vivobarefootin One-tossut, jotka ovat asfaltille tarkoitetut.

image

Ainakin ensivaikutelma tossuista on hyvä. Tuntuvat sopivan hyvin jalkaan ja ne saa ehkä vähän tarkemmin kiristettyä kun niissä on normaali nauhoitus eikä pika-nauhoitusta.
Trail Freakeissa pika-nauhoitus tuntui hieman löystyvän Sipoon juoksussa.
Täytyy ottaa nämä varmuuden vuoksi mukaan, jos Vantaan reitin asfaltti osoittautuu liian haastavaksi syystä tai toisesta.
Jos kuitenkin olosuhteet ovat lauantaina riittävän hyvät, koitan alittaa viimevuotisen aikani.

1:59:00, here i come☺

Törmäsin tänään lehteä lukiessani ”uuteen” treenimuotoon juoksemisessa.
Casallin Hit-laskuvarjo juoksuvastukseksi.

image

Mietin mielessäni itseäni juoksemassa pitkin Järvenpään katuja paljain jaloin ja laskuvarjo perässä viipottamassa:)
Voi olla, että siinä vaiheessa joku jo soittaa niille kuuluisille ”valkotakkisille miehille”☺

Ehkä jatkan toistaiseksi ilman laskuvarjoa.

Pururata-puolimaratonia ja polkujuoksua

Kun olin saanut jalan taas kuntoon jatkoin edelleen pururadalla juoksemista. Tein osteopaatin antamia harjoitteita aina ennen lenkkiä pohjelihasten vahvistamiseksi. Tämä tuntui toimivan.
Juoksumatkat alkoivat pidentyä ja myös nopeus kasvaa.
Paavonpolun pururata on osittain hiekkapohjainen, joten se tuntuu auttavan myös jalkapohjien kestävyyden kehittämisessä.
Kun olin juossut käytännössä katsoen kaikki harjoituslenkit pururadalla melkein kahden kuukauden ajan, päätin kokeilla pidemmän matkan juoksemista.

Ajattelin kokeilla puolimaratonia pururadalla, joten kun ilma viileni hieman iltaa kohden, lähdin juoksemaan.
Alkuun jalkapohjat tuntuivat hieman aroilta hiekkatie-osuuksilla, mutta pikkuhiljaa jalat tottuivat siihen. Aloitin aika rauhallisesti n. 9,5 km/h vauhdilla. Muutaman kilometrin jälkeen nostin hieman vauhtia. Jatkoin n. 10 km/h vauhdilla ja välillä kokeilin myös kovempaa vauhtikestävyyden testaamiseksi.

Juoksu meni hyvin ja puolikas tuli juostua ilman dramatiikkaa. Keskivauhti oli lopuksi n. 10 km/h. Pururata on puustosta johtuen aika peitteistä, joten sykemittarin gps ei anna ihan tarkkaa matkaa. Pururadan etäisyysmerkkien mukaan juostuna loppuaika oli 2:04:54.
Olin tosi tyytyväinen juoksuun ja puoli yhdentoista aikaan illalla oli hyvä fiilis kävellä kotiin.

Samoihin aikoihin oli herännyt hinku kokeilla polkujuoksua ja olin jo jonkin aikaa kahlannut nettiä läpi, löytääkseni sopivat maastojuoksukengät.
Päädyin loppujen lopuksi ostamaan Scandinavian Outdoor Storesta Vivobarefootin Trail Freakit. Tossut ovat ns. paljasjalkajuoksuun tarkoitetut ja ne ovatkin erittäin taipuisat pohjasta. Tossuissa on myös pohjalliset, mutta valmistaja on tarkoittanut ne lähinnä kylmiä kelejä varten. Kokeilin kuitenkin alkuun myös pohjallisilla, mutta ne osoittautuivat todellakin liian lämpimäksi. Otin ne kesken juoksun pois kengistä ja jatkoin ilman.

Ensimmäinen lenkkini Vivoilla oli melkein kymmenen kilometriä ja jaloissa ei ollut minkäänlaisia hiertymiä, joten hyvältä vaikutti.
Trail Freakit ovat todella mukavat jalassa ja ne ovatkin ensimmäiset juoksukengät, mitkä tuntuivat heti ensimmäisellä juoksulla todella hyviltä. Näiden kanssa ei tarvinnut yhtään totuttelua.
Lesti on aika leveä, joten sopii todennäköisesti aika leveillekin jaloille.
Tuntuma maastoon on tarkka. Pohjan läpi tuntee lähes kaiken, mutta se suojaa kuitenkin riittävästi, ettei tarvitse koko ajan varoa pikkukiviä ja risuja.

Olin jo aiemmin kesällä bongannut Sipoonkorpi trail –juoksutapahtuman ja kiinnostus oli herännyt osallistumaan. Vielä tässä vaiheessa olin kuitenkin epävarma juoksukunnostani polkumaastossa.

Seuraavaksi päätin suunnata Sipoonkorpeen, jotta saisin tuntumaa maastoon. Koitin löytää paikan josta päästä poluille, vaikka siinä tuntuikin olevan hieman vaikeuksia.
Sipoonkorvessa oli polkujen kunnostus projekti meneillään, joten ilmeisesti sen takia merkittyjä reittejä ei oikein löytynyt. Eipä siinä mitään, löysin yhden polun jota lähdin juoksemaan. Polku kuitenkin päättyi aika pian umpimetsään, joten piti palata takaisin edelliseen risteykseen. Seuraava polku osoittautui paremmaksi ja sitä saikin juosta aika pitkään. Sokkonahan tässä vähän mentiin, mutta keli oli hyvä ja mukana oli juomista ja energiapatukka, joten eipä hätää.

Päädyin lopuksi Porvoon väylän lähelle, joten siinä vaiheessa piti jo katsoa kännykän kartasta omaa sijaintia. Lähtöpisteeseen oli matkaa n. 5 km. Otin suunnan ja lähdin takaisin päin polkuja pitkin. Huomasin kuitenkin aika pian, että en muistanut riittävän hyvin jokaista risteystä tai käännöstä, joista olin juossut. Etsin aina välillä avoimen paikan ja katsoin kännykästä sijainnin. Löysin aika pian takaisin parkkipaikalle, josta olin lähtenyt. Siitä tulikin reilun 1,5 tunnin mittainen lenkki. Matkaa kertyi n. 9,5 km.

Tässä vaiheessa heräsi idea kokeilla omia rajoja niin paljasjalkajuoksussa kuin polkujuoksussakin. Ilmoittauduin Sipoonkorpi Trail Runiin sekä Vantaan maratonin puolikkaalle. Tapahtumat ovat peräkkäisinä viikonloppuina.
Saa nähdä miten hyvin pystyn palautumaan Vantaan puolikkaalle. Tavoitteena on juosta Vantaalla puolikas paljain jaloin, mikäli keli on suotuisa.
Varasuunnitelmana tilasin CDON:in alennusmyynnistä vanhemman version Vibram Five Fingers Bikilat. Tossut olivat sen verran halvat, ettei siinä ainakaan paljon menetä, mikäli tossut eivät olisikaan hyvät.

Ensimmäinen lenkki Bikiloilla oli kuitenkin hieman pettymys. Jo viiden kilometrin jälkeen varvas hiertyi auki. Oli pakko ottaa tossut pois ja juosta loppumatka paljain jaloin. Edellisiin Five Fingersin malleihin verrattuna Bikilat vaikuttivat huomattavasti jäykemmiltä.

Kun tulevat juoksutapahtumat olivat valittu, valitsin Juoksija-lehden sivuilta sopivan treeniohjelman puolikkaalle. Treeniohjelmaa ei ole kuitenkaan tarkoitettu maasto- tai polkujuoksuun, joten hieman sovelsin sitä tarpeen mukaan.

Tästä eteenpäin juoksin suurimman osan harjoituslenkeistä asfaltilla ja pururadalla paljain jaloin ja loput lähimaaston poluilla Vivoilla.
Kokeilin myös Bikiloita uudestaan varvassukkien kanssa ja se tuntuikin toimivan. Tossuilla pysyti juoksemaan hyvin n. 12 km lenkin. Silti tossut tuntuvat aika jäykiltä ja niillä ei saa samanlaista tuntumaa juoksutekniikkaan. Toivon todella, ettei tarvitsisi juosta näillä tossuilla Vantaan puolikasta.
Tarkoitus oli myös, että olisin mennyt uudestaan Sipoon korpeen ja saanut enemmän harjoitusta varsinaisesta polkujuoksusta. Asiat eivät vaan aina mene suunnitelmien mukaan.
Suurin piirtein kuukautta ennen Sipoonkorpi Trail Runia, yhtenä päivänä alkoi  yskittää ja tuli myös pientä kuumeilua. Treenaaminen jäi vähemmälle ja yskiminen jatkui. Kävin kuitenkin aina silloin tällöin kun oli kunnon puolesta mahdollista juoksemassa. Yskiminen loppui aina saman tien, kun aloitin juoksemisen. Heti lenkin jälkeen yskä aina palasi.
Kävin parin viikon jälkeen työterveyslääkärissä ja sain antibioottikuurin. Ilmeisesti jonkinlainen hengitystie-infektio se oli.
Antibioottikuurin jälkeen yskiminen kuitenkin vielä jatkui, vaikkei yhtä pahana.
Kävin uudestaan työterveyslääkärissä n. viikkoa ennen Sipoon tapahtumaa ja sain hengitysteitä avaavan inhalaattorin. Lääke tuntui auttavan ja yskiminen alkoi vähentyä.

Sipoonkorpi Trail Run koitti 3.10 ja olin treenannut sen minkä pystyin yskimisestä huolimatta.
Fiilis oli hyvä ja keli mitä parhain. Aurinko paistoi ja oli sopivan lämmintä.
Ensimmäiset 5 km meni pienessä ruuhkassa ja sai olla tosi tarkkana askeltensa kanssa. Jo alkuvaiheessa ensimmäiset ylämäet osoittivat, että tuli treenattua aivan liian vähän poluilla ja mäkisessä maastossa. Olin kuitenkin päättänyt juosta puolikkaan ja kun en ollut asettanut mitään aikatavoitetta, tein sen minkä pystyin ja se sai riittää. Toivoin kyllä, että pystyisin alittamaan 2,5 tuntia.
Ylämäet meni suurelta osin kävellen, mutta matka kuitenkin eteni.

Puolessa välissä matkaa olin vielä tavoitteessa alittaa 2,5 tuntia. Tässä vaiheessa alkoi myös nopeimmat 30 km juoksijat mennä ohi. Heidän vauhtinsa oli aikamoista.
Samoihin aikoihin tavoitin itse kaksi muuta juoksijaa ja pysyin heidän kannoillaan hetken matkaa. Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt mennä heistä ohi, sillä en katsonut riittävän tarkasti reittimerkkejä ja missasimme yhden käännöksen n. 13 km kohdalla.
Siitä tuli n. puolen kilometrin koukkaus ja kun pääsimme takaisin oikealle reitille, osa niistä jotka olin aiemmin ohittanut, olivat taas edellä.

Loppumatka meni kohtalaisesti, välillä kävellen ja välillä juosten.
Toiseksi viimeisellä juomapisteellä pysähdyin vähän pidemmäksi aikaa, kun tarjolla oli veden ja energiajuoman lisäksi banaaneja ja SUKLAATA☺. Maistui kyllä niin hyvältä siinä vaiheessa.

Jäljellä oli enää pari kilometriä ja vielä oli pieni mahdollisuus alittaa 2,5 tuntia.
Se mahdollisuus kuitenkin kuivui kasaan viimeisellä kilometrillä. Lopussa oli ihan järkyttävä nousu, jossa oli kieltämättä aika suuri houkutus vaan jäädä istumaan hetkeksi maahan. Pelkäsin vaan, että en pääse enää ylös, jos nyt pysähdyn.
Pakko oli jatkaa, mutta se vei kyllä loputkin mehut reisistä.
Maalisuoralla en vaan saanut itsestäni irti loppukiriä, mutta tulipahan juostua ensimmäinen polkupuolikas☺. Loppuaikani oli 2:34:39.

Hieno kokemus kieltämättä ja nyt tietää ainakin mitä treenata jatkossa.
Vivobarefootin Trail Freakeista sen verran, että tossut toimivat muuten tosi hyvin, mutta alamäissä huomasin, että tossujen päälikangas saisi olla hieman jämäkämpi. Jalka pääsee vähän luisumaan eteenpäin alamäissä, joten ainakin varpaat ovat välillä aika kovilla.

Sen huomasin, että polkujuoksussa tulee käytettyä ihan eri lihaksia, kuin asfalttijuoksussa. Tällä kertaa pohkeet eivät olleetkaan niin tukossa, mutta seuraavana päivänä reidet olivat☺.

Kohti maratonia

Vantaan puolimaratonista selviydyttäni, seuraavat päivät olivat aika tuskaa kävelyn kannalta. Pohkeet olivat niin tukossa, että kävely oli tosi hankalaa. Lähdimme vielä muutaman päivän Saksan reissulle, jossa oli pakkokin kävellä aika paljon. Toipuminen kesti loppujen n. viikon verran.
Sen jälkeen otin pari viikkoa vähän rennommin juoksun suhteen ja latasin Juoksija-lehden sivuilta uuden treeniohjelman vuoden 2015 Tuusulanjärven maratonia varten.

Tällä kertaa oli ainakin hyvin aikaa valmistautua ja treenata maratonille.
Treeniohjelma tähtäsi neljän tunnin alittamiseen maratonilla. Loka- marraskuussa juoksin lenkit suurelta osin paljain jaloin ja osittain Fivefingerseillä.
Marraskuussa kelit alkoi olla jo kuitenkin sen verran kylmiä ja märkiä, että kesäkengillä ei oikein enää pärjännyt. Paljain jaloin taisin juosta viimeisen lenkin marraskuun loppupuolella.

Muuten juoksu onnistuisi paljain jaloin, mutta suurin ongelma kylmällä ja märällä asfaltilla on jalkojen tunnottomuus. Pystyi kyllä juoksemaan, mutta jos jalkapohjissa ei ole tuntoa, niin mitä vaan voi mennä jalkapohjiin. Niinhän siinä sitten kävikin ja kotiin päästyäni jalkapohjasta löytyi pieni kiven murunen, joka oli uponnut aika syvälle. Se oli oma hommansa saada kivi pois jalasta, mutta onnistui kuitenkin avovaimon avustuksella.
Päätin, että se oli viimeinen paljasjalkajuoksu tänä syksynä.

Pistin tilauksen Vibramin Five Fingersin Lantra-tossuista, jotka ovat talvikeleille tarkoitettu. Tossut tulivat nopeasti ja heti piti päästä niitä kokeilemaan.
Alkuun tossut tuntuivat todella jäykiltä verrattuna VFF:n KSO:ihin, mutta kyllä niihin tottui aika nopeasti. Tosin, ei voi oikein puhua paljasjalkajuoksusta näiden tossujen kanssa, mutta edes sinnepäin. Ei ole vaimennuksia ja jalkaterien lihakset saavat edelleen tehdä töitä.
Olin tyytyväinen hankintaan myös sen takia, sillä Lantrat osoittautuivat aika hyvin pitäväksi liukkaalla kelillä. Ei tarvinnut hommata nastakenkiä talveksi. Ainoa miinus tossuissa oli se, että jo alkuvaiheessa molemmista tossuista lähti etupuolen remmi irti. Se oli käytännössä katsoen vain liimalla kiinni. Neulaa ja lankaa, niin ne sai kyllä korjattua, mutta n. 100 euron tossujen odottaisi olevan vähän kestävämmät.

Totuin nopeasti juoksemaan uusilla tossuilla ja matkat alkoivat myös pidentyä pikkuhiljaa.
Uudenvuoden aaton aattona juoksin toistaiseksi pisimmän lenkkini, kun juoksin töistä kotiin. Matkaa kertyi reilut 27 kilometriä ja lenkki meni kaiken kaikkiaan hyvin, vaikkakin aika hitaasti. Täytyy kuitenkin vedota siihen, olosuhteet olivat kieltämättä aika haastavat (Jos olisi parempi kunto,ei tarvitsisi vedota keliin☺). Puolet matkasta oli auraamatonta kevyen liikenteen väylää, jossa oli välillä melkein 20 cm kerros tiukkaa lunta ajotien auraamisesta.
En antanut sen kuitenkaan haitata ja kun olin päättänyt juosta kotiin asti, aioin sen myös toteuttaa. Loppujen lopuksi aika oli 3.18.

Vuoden vaihteen jälkeen treeniohjelma jatkui ja ohjelma on mielestäni hyvin monipuolinen, sisältäen pitkiä lenkkejä,vetotreenejä, mäkiharjoituksia, palauttavia juoksuja, lihaskuntotreeniä ja unohtamatta venyttelyä. Minulle tämä tuntuu ainakin toimivan hyvin, kun on treeniohjelma mitä noudattaa.
En usko, että olisin saavuttanut samanlaista kehitystä juoksukunnossa, jos olisin ilman selkeää treeniohjelmaa.
Kevät meni nopeasti ja kunto kehittyi.

Maaliskuussa n. kaksi kuukautta ennen maratonia, kokeilin sen hetkistä juoksukuntoa. Juoksin Tuusulanjärven ympäri ja siitä vielä kotiin. Matkaa kertyi tasan 25 km ja aika oli 2.28. Eli, lupaavalta vaikutti, ainakin tällä hetkellä.

Kuukautta myöhemmin juoksin uudestaan Tuusulanjärven ympäri. Tällä kertaa vielä niin, että juoksin kotoa Tuusulanjärvelle, kiersin sen ympäri ja juoksin takaisin kotiin. Keli oli sateinen, mutta jo aika lämmin. Juoksin tämän lenkin vielä VFF:n Lantroilla ja n. puolessa halusin kokeilla miltä tuntuu juosta pitkästä aikaa paljain jaloin. Tuusulanjärven ympärillä kulkeva kevyenliikenteen väylä oli jo puhdistettu paremmin hiekoitushiekasta.
Otin tossut pois jaloista ja laitoin ne reppuun. Tuntui oikeastaan aika kivalta olla paljain jaloin märällä asfaltilla. Vettä tuli välillä aika reippastikin, mutta kun oli hyvät varusteet, se ei haitannut. Sadevarustukseni vielä tässä vaiheessa oli sadehousut, vedenpitävä pyöräilytakki jossa ei ollut huppua, joten pään suojaksi otin isoisäni vanhan vedenpitävän kalastajanlakin( Saatoin olla aika hauska näky☺
Aina ei tarvitse ostaa niitä kalleimpia ja teknisimpiä juoksuvarusteita, vaan kannattaa hyödyntää niitä mitä on, sillä juoksemisestahan tässä on kyse, eikä varusteista. Juoksin koko loppumatkan paljain jaloin. Kelikin onneksi parani pian ja pääsin sadevaatteista eroon.
Matkaa kertyi vähän vajaat 30 kilometriä. Nyt vauhti oli tarkoituksella hitaampaa ja pääasia oli, että jaksoin juosta koko matkan. Aika oli 3.32.
Tämä oli toistaiseksi pisin lenkkini ennen maratonia, josta juoksin 16 kilometriä paljain jaloin. Olin aika tyytyväinen suoritukseeni.

Tuusulanjärven maraton alkoi lähestyä ja juoksin vielä joitakin pitkiä lenkkejä, mutta enimmillään 20 kilometrin pituisia. Viimeisellä pitkällä lenkillä VFF:n KSO evot menivät pohjasta puhki. 
Ei ollut oikein enää aikaa totutella uusiin tossuihin, joten päätin juosta VFF:n Lantroilla. Se oli riskiveto juosta talvimallin tossuilla, mutta ajattelin, että niihin jalat ovat ainakin tottuneet.
Toukokuun alkupuolella oli myös pieniä ongelmia pohkeiden kanssa ja kävin Järvenpäässä sijaitsevassa Fysioakatemian urheiluhierojalla, jotta saisin pohkeet auki. Se auttoikin hyvin ja olin kaikin puolin hyvässä kunnossa maratonin koittaessa.
Maratonia varten tankkasin ihan kunnolla viimeisinä päivinä ja ostin myös energiageelejä, jottei energiatasot pääsisi laskemaan liiaksi maratonin aikana.

Tuusulanjärven maraton 23.5.2015 koitti ja olin hieman jännitynyt, mutta mielestäni harjoittelu oli mennyt viimeisen 7 kuukauden aikana hyvin ja olin luottavainen.
Ehkä ainoa kysymysmerkki oli tässä vaiheessa juoksutossut, toimiiko Lantrat.
Laitoin myös varvassukat jalkaan hiertymien välttämiseksi.
No, nyt oli joka tapauksessa liian myöhäistä katua päätöstä, joten näillä mennään.

Maratonin lähtölaukaus tuli ja pääsi vihdoinkin liikkeelle. Tätä varten olin harjoitellut yli puoli vuotta systemaattisesti ja vielä hyvillä tuloksilla.
Aikatavoitteeksi olin asettanut itselleni 4 tunnin alituksen ja sainkin pidettyä aika hyvin vauhdin tavoitteessa ensimmäiset 20 kilometriä.

Kun ensimmäinen kierros oli juostu, olin vielä tavoiteajasssa, mutta vauhti alkoi vähän hiipua. Jaloissa alkoi jomottaa aika paljon ja n. 25 kilometrin kohdalla jouduin pysähtymään ja ottamaan sukat pois jaloista. Jatkoin Lantroilla vielä jonkin matkaa, mutta aika ajoin piti laittaa kävelyksi, kun jaloissa edelleen jomotti tosi paljon.

Tämä oli täysin uusi tuntemus jaloissa, enkä oikein vieläkään tiedä mistä se johtui.
Olivatko Lantrat liian lämpimät juosta vai mistä se johtui, vaikea sanoa.

Jatkoin vielä hetken matkaa, kunnes n. 30 kilometrin kohdalla päätin ottaa tossut pois. Juokseminen tuntui joka tapauksessa sen verran sietämättömältä ja aikatavoitteelle sai sanoa muutenkin hyvästit, joten mitä tässä enää voi menettää. Huomasin myös, että näissäkin tossuissa oli pohja kulunut puhki.

Luulen, että 30 kilometrin kohdalla tuli ehkä muutenkin henkinen stoppi, kun en ollut aiemmin juossut tämän pidempää matkaa. Loppumatkan juoksin paljain jaloin, vaikka välillä joutuikin kävelemään pieniä pätkiä.

Kun lähestyin maalialuetta, oli kieltämättä aika hieno fiilis. Vaikka aikatavoite ei onnistunutkaan, olin juuri saavuttamassa ensimmäisen maratonini maalialuetta, josta vielä loput 12 kilometriä paljain jaloin. Hitot aikatavoitteesta, selvisin maaliin asti☺

Maaliviivan ylittämisessä onnistuin järjestämään vielä pienen esityksen, kun juoksin alueelle tossut käsissä ja piti saada aika loppumaan. Asetin tossun maaliviivalle,
jossa ajanotto-chippi oli kiinnitettynä.
Toimitsija koetteli hieman mun huumorintajua ja sanoi, ”että ei se toiminut, sun pitää juosta vielä yksi kierros”☺
Taisin olla omassa sarjassani toiseksi viimeinen ja loppuaikani oli 4.49.02. Tästä on hyvä jatkaa ja parantaa aikaa.

Mitä tästä opin?

Olisi pitänyt juosta se yksi ylipitkä harjoituslenkki, jotta ei olisi tullut 30 kilometrin kohdalla henkistä rajaa ja ehkä fyysistäkin. Tämä sama juttu oli mielessä jo silloin puolimaratonin jälkeen, mutta jostain syystä se jäi tekemättä.

Jotenkin VFF:n tossuihin meni vähän luottamus, kun tuntuu, että ne eivät ole kovinkaan kestäviä.

Maratonin jälkeen tuntemukset jaloissa ei ollut ollenkaan niin pahat, mitä viime syksynä puolikkaan jälkeen.
Kävelykin oli loppujen lopuksi aika kevyttä.

Seuraavan viikon pidin taukoa juoksusta, mutta en malttanut kuitenkaan jäädä pitkäksi aikaa paikoilleen. Piti kaivaa vanhat rullaluistimet ja sauvat esiin ja lähteä monen vuoden tauon luistelemaan. Ensimmäinen lenkki meni hyvin, joten päätin seuraavana viikonloppuna vetää kolmenkympin lenkin. Eihän sitä tietenkään voinut luistella rauhassa, vaan täysillä.

Lopputuloksena tästä seurasi se, että oikeana jalan pohjelihasmeni ihan jumiin ainakin kolmeksi viikoksi. Juoksusta ei oikein tullut mitään, sillä pohje oli koko ajan jumissa ja nilkan liikerata jäi vähän vajaaksi. Vaikka kuinka yritti venytellä ja rullailla pilates-rullalla, mikään ei auttanut. Varasin taas Fysioakatemiaan osteopaatille ajan, jos löytyisi ratkaisu pohjejumiin.

Diagnoosi oli, että nilkassa sijaitseva telaluu on lukossa ja syvä pohjelihas jumissa.
Kun osteopaatti oli aikansa pyöritellyt ja käsitellyt jalkaani, hän sai telaluun lukon auki, jonka jälkeen syvä pohjelihaskin alkoi rentoutumaan.
Sain kuntoutusharjoitteet ja tästä eteenpäin pystyin taas juoksemaan kunnolla.

Se, että johtuiko pohjelihaksen jumi ja telaluun lukko maratonista vai rullaluistelusta, tai ehkä molemmista, ei voi varmasti sanoa.

Tämän jälkeen jouduin melkein aloittamaan juoksun alusta. Palasin pururadalle ja aloin juoksemaan 3 kilometrin kierrosta pikku hiljaa pidentäen lenkkiä.

Valmistautuminen Vantaan puolimaratonille

Elokuussa 2014, kun jalkani olivat palautuneet edellisestä pitkästä paljasjalkajuoksulenkistä, aloin juoksemaan pääsääntöisesti vain asfaltilla. Tähän asti olin juossut lähinnä silloin kun teki mieli juosta ja vailla varsinaista tavoitetta. Juoksumatkojen pidentäminen alkoi tuntua mielekkäältä ajatukselta, mutta päätin pitää kuitenkin ns. ”jalat maassa” harjoittelun suhteen. 🙂 Ultramatkan juokseminen vielä jonakin päivänä tuntui kiehtovalta, ainakin ajatuksen tasolla vaikkakin vielä kaukaiselta. Ajattelin asettaa välitavoitteita, jotta harjoittelu pysyisi selkeämpänä, motivoivana sekä realistisena.
Päätin ottaa ensimmäiseksi juoksutavoitteeksi Vantaan puolimaratonin.
Tapahtumaan oli n. kuusi viikkoa aikaa ja harjoitusohjelmaksi valitsin Juoksija-lehden Move-nettivalmentajan treeniohjelman. Aikatavoitteeksi asetin kahden tunnin alituksen.
Aloin harjoittelemaan treeniohjelman mukaan ja huomasin aika pian systemaattisen treenin hyödyt. Treenissä oli sopivassa suhteessa mm. pitkiä alivauhtisia lenkkejä, vetotreenejä, lihaskuntoa ja venyttelyjä.
Tämän tyyppinen ohjelma sopii ainakin minulle.

Vaikka kuinka olisin halunnut juosta paljain jaloin, päätin kuitenkin ostaa puolimaratonille paljasjalkatossut. Halusin kuitenkin saada mahdollisimman hyvät edellytykset kahden tunnin aikatavoitteen alittamiseen ja vielä tässä vaiheessa jalkapohjat eivät kestäneet paljain jaloin kovempia vauhteja.
Päädyin tilaamaan Vibramin Five fingers Kso Evot. Niissä oli erittäin ohut pohja, jonka läpi alustan tunsi hyvin.
Kun tossut tulivat kotiin, aloin käyttämään niitä kaikissa kovemmissa treeneissä. Hitaampia lenkkejä juoksin kuitenkin edelleen paljain jaloin. Näin sain pidettyä juoksutekniikan parempana. Askellus tuntuu kuitenkin aina hieman muuttuvan kun on jotkut tossut jalassa, vaikka niissä olisi kuinka ohuet pohjat.
Vantaan puolimaraton alkoi lähestyä ja treenit olivat menneet hyvin. Pisimmät lenkit olivat n. 18 kilometriä.
Viimeisinä päivinä ennen puolikasta tankkasin hiilareita kohtuudella, kun ei ollut kuitenkaan tämän pidemmästä matkasta kyse. Uskoin, että pystyn juoksemaan puolikkaan läpi, vaikkei aikatavoite toteutuisikaan.

Vantaan puolimaraton koitti vihdoin ja olin luottavainen, mutta myös aika jännittynyt.
Keli oli suht hyvä, tosin aika harmaa ja lämpötila ehkä n. +/- 10 paikkeilla. Olin tottunut harjoituslenkeillä juomaan suht säännöllisesti, joten päätin ottaa myös puolikkaalle varmuuden vuoksi omat urheilujuomat ja lisäksi yhden energiapatukan mukaan. Olin kuullut kauhutarinoita kun vatsa on mennyt sekaisin urheilujuomasta, mitä ei ole tottunut juomaan.
Varustukseen kuului myös juoksutrikoot, VFF: n Kso Evot, pitkähihainen tuulta pitävä paita, sykemittari ja kännykkä jota käytän musiikin kuunteluun. Musiikkimakuni on aika laidasta laitaan, kallellaan kuitenkin enemmän raskaampaan metalliin ym., joten soittolistalta löytyi mm. Slipknot, Mokoma, Satyricon, Leprous, Turmion Kätilöt ym. Ei välttämättä ihan yleisin soittolista juoksijoilla. Näin ainakin uskoisin:)

Hieman ennen lähtöä tein pienen lämmittelyjuoksun parkkialueella. Lähtöalueella olisi ollut kyllä ohjattu lämmittely, mutta taisi jännittää sen verran, että jotenkin se ei ollut ensimmäisenä mielessä. Kun lähtölaukaus tuli, jännitys tasaantui kun sai keskittyä vaan juoksemiseen. Vihdoinkin!

Kun katsoin kanssajuoksijoita, huomasin olevani selvässä vähemmistössä ”läpsyjeni” kanssa. Yhdellä juoksijalla huomasin olevan jonkinlaiset juoksusandaalit, mutta muuten suurin osa juoksijoista kulki enemmän ja vähemmän vaimennetuilla juoksukengillä.
Juoksu alkoi suunnitelmien mukaan hieman reilua kympin vauhtia. Jokunen kommentti tuli tossuistani, mm. ’sullahan on kivat läpsykät jalassa’ 🙂

Ensimmäinen kymppi meni suht kivasti aikatavoitteen paremmalla puolella ja vielä tässä vaiheessa olin toiveikas, että aika saattaisi olla jopa lähemmäs 01:50:00. Toiveikkuus alkoi kuitenkin kadota kun matkaa oli juostu n. 17 kilometriä. Jaloista alkoi vähän puhti kadota ja muutenkin energiatasot olivat laskussa. Piti laittaa hetkeksi aikaa kävelyksi ja syödä samalla yksi energiapatukka. Energiatasot nousivat ehkä hieman ja sain itseni taas juoksemaan. Vauhti ei ollut kuitenkaan enää samaa mitä vielä puolessa välissä.
Miten voikin viimeiset kolme kilometriä tuntua pitkiltä. Vilkaisu sykemittariin ja katsoin, että vielä on mahdollisuudet alittaa kaksi tuntia.
Yritin ottaa loppukirin ja luulin juoksevani kovempaa, mutta sykemittari kertoi muuta. Vauhti oli koko ajan sama = 9 kilometriä tunnissa! Jalat oli niin lopussa, että ei vaan lähtenyt yhtään enempää tehoja kankeista jaloista. Kun maali tuli näkyviin, uskalsin ottaa viimeisen loppurutistuksen.

Maaliviivan ylittäessäni keskityin vain pysymään pystyssä, joten en kuullut loppuaikaa. Onneksi avovaimo oli maalialueella vastassa ja sain tarkistettua ajan. Loppujen lopuksi tavoite onnistui niukasti. Aikani oli 01:59:12.

Jessus, että kävely tuntuikin kauhealta puolikkaan jälkeen. Olin kuitenkin aika tyytyväinen suoritukseeni ja päällimmäisenä mielessä oli, haluan juosta lisää ja pidempiä matkoja.

Mitä tästä opin?

Selkeä systemaattinen treeni sopii ainakin minulle. Ensi kerralla täytyy ehkä panostaa geeleihin ja ottaa niitä pitkin matkaa, jottei energiatasoihin tule yhtä äkkinäistä laskua. Ja pitäisi juosta ainakin kerran harjoituskaudella joku ylipitkä matka, jotta ei tulisi psykologista rajaa loppumatkasta.

Kaikinpuolin hyvä kokemus ensimmäiseksi puolimaratoniksi ja paljasjalkatossuja käyttäen.

Ehkä vielä joku päivä juoksen tämän matkan ihan oikeasti paljain jaloin 😉

Vantaan maraton on kyllä tapahtumana tosi mahtava, kun kannustajia riittää lähes koko matkalla.
Erityishuomio asuinalueella, jossa oli aikamoiset bileet kadun varressa. Nirvanan biisit kuulosti hyvältä 🙂 Siinä kohtaa oli kyllä pakko vähän nopeuttaa vauhtia:)

Ensimmäiset askeleet paljasjalkajuoksua

Miehelle, joka keksii lähes joka päivä uusia omia sanoja, oman blogin perustaminen paljasjalkajuoksusta tuntuu yllättävän haastavalta.

Aiheesta on kirjoitettu paljon niin Suomessa kuin ulkomaillakin, mutta lukiessani ihmisten henkilökohtaisia kokemuksia paljasjalkajuoksusta, ajattelin kertoa myös oman tarinani tämän lajin parissa.

Olen harrastanut suurimman osan elämästäni aina jotain lajia, jääkiekosta jalkapalloon, taistelulajeista seinäkiipeilyyn ja jossain välissä myös juoksua epäsäännöllisesti.

Säännöllisen juoksuharrastuksen aloitin kuitenkin vasta syksyllä 2013. Alkuun juoksin ihan pururataa ja normaaleilla lenkkareilla.

Kesällä 2014 luin Christopher McDougallin – Syntynyt juoksemaan. Tämä kirja tuntuu olevan jo melkein klisee, kun lukee eri ihmisten kertomuksia juoksuharrastuksestaan. Kirja vaikutti myös minuun inspiroivasti ja päätin kokeilla juoksua paljain jaloin. Toisena syynä paljasjalkajuoksun aloittamiseen on avovaimoni, joka oli hehkuttanut sitä fiilistä, mikä tulee paljain jaloin juoksemisesta jo parin vuoden ajan.

Jatkoin pururadalla kolmen kilometrin lenkkiä, tosin tällä kertaa ilman juoksutossuja ja koitin totutella jalkojani uusiin tuntemuksiin.
Alussa tuntui tosi omituiselta, kun jalkapohjissa oli koko ajan jotain hiekanjyviä tai muita roskia. Pikkuhiljaa siihen alkoi kuitenkin tottua. Aloin pidentää lenkkiä kuuteen, yhdeksään ja lopuksi kahteentoista kilometriin asti, edelleen juosten pururadalla.
Vielä tässä vaiheessa olen todistettavasti sanonut, ettei pitkänmatkan juoksu ole mua varten. Kuitenkin jo kaksi kuukautta myöhemmin olin ilmoittautunut Vantaan puolimaratonille.
Ennen sitä tapahtui kuitenkin vielä paljon.

Päätin kokeilla ensimmäisen kerran paljain jaloin juoksua asfaltilla noin kuukauden kuluttua ensimmäisestä paljasjalkajuoksu-kokemuksesta.
Ensimmäinen lenkki meni hyvin, vaikkakin niin hitaasti, että sauvakävely-mummoja meni molemmin puolin ohi. Matkaa ekalle lenkille kertyi n. viitisen kilometriä.

Innostuin ekasta asfaltti -lenkistä niin paljon, että suhteellisuudentaju taisi hieman hämärtyä tässä vaiheessa. Seuraavalla lenkillä juoksin jo n. yhdeksän kilometriä asfaltilla ja siihen perään pari kierrosta pururadalla. Lenkille kertyi jo matkaa viisitoista kilometriä.
Kun pääsin kotiin, hymy oli korvasta korvaan ja jalat tasaisen pölyiset.

DSC_1542_picmonkeyed

Tässä vaiheessa kaikki vaikutti olevan vielä hyvin, mutta kun seuraavana päivänä nousin sängystä, fiilis ja tuntemukset olivatkin ihan toisenlaiset. Jalkoja särki joka paikasta ja varsinkin portaissa kävely oli yhtä tuskaa. Siinä meni jokunen päivä toipuessa, jonka jälkeen sentään kävely alkoi olla normaalia.

Annoin jaloille vielä muutaman päivän aikaa toipua ja lähdin kokeilemaan taas juoksua asfaltilla paljain jaloin. Jo muutaman askeleen jälkeen tajusin, että kaikki ei ole kunnossa.
Molemmissa jalkapöydissä tuntui niin uskomaton kipu, että piti lopettaa juokseminen ja palata kotiin.

Kivusta päätellen molemmissa jalkapöydissä oli luultavasti rasitusmurtumat. Lupaava juoksuharrastus oli saanut ensimmäisen kolhun ja ei auttanut muu kuin ottaa rauhallisesti. Kun olin toipumassa päätin kokeilla, että kestääkö jalat juoksemista vaimennetuilla juoksukengillä. Jalat tuntuivat kestävän juoksemisen ja tajusin, kuinka vähän itse asiassa vaimennetuilla kengillä juostessa tarvitsee käyttää jalkaterän lihaksia.
Jatkoin juoksemista ns. normaaleilla tossuilla niin kauan kuin jalat sen vaativat. Tähän meni loppujen lopuksi kuusi viikkoa.
Vaikka juoksuharrastukseni sai hieman takapakkia, olin niin innostunut pitkänmatkan juoksusta, että mielessäni alkoi heräämään haave ultrajuoksusta.

Kun jalat olivat parantuneet, aloitin tavallaan uudestaan paljasjalkajuoksun. Tällä kertaa asfaltilla ja maltillisemmin.